Seuraava esitys käsittelee sitä, onko sanalla absoluuttista voimaa. Joidenkin mielestä on täysin selvää, että sanan voima perustuu kontekstiin, toisten mielestä taas tietyillä sanoilla on itsessään oma voimansa. Onko näin ja jos on, niin mistä se johtuu?

Tällaiset yleisesti voimaa sisältävät sanat ovat saaneet yhteisen nimityksen voimasanat. Tähän ryhmään kuuluuvat kirosanat ja tietyt haukkumasanat. Joissain tapauksissa myös sellaiset sanat, jotka alun perin mielletään positiivisiksi, kuten jumala.

YLEn TV2:lla esitetään ohjelmaa nimeltä Pasila. Ohjelma on humoristinen kuvaus helsinkiläisten poliisien edesottamuksista. Ohjelma on suomenkielinen ja sisältää voimasanoja. Ohjelma esitetään illalla yhdeksän jälkeen, mutta uusinta tulee iltapäivällä. Kun ohjelma esitetään iltapäivällä, siitä sensuroidaan voimasanat piipaamalla. Näihin sanoihin lukeutuu perinteisten kirosanojen lisäksi mm. jo edellä mainittu sana jumala muodossa "Voi hyvä Jumala".

Yle ei tokikaan ole ainoa kanava tai instanssi, joka sensuroi ohjelmistaan sanoja. Tässä kuitenkin päästään itse aiheeseen: onko sanoilla itsessään jotain voimaa?

Voimasanathan ovat jo vanha juttu. Vanhimmat voimasanat ovat kuitenkin nykyään neutraalistuneet tarkoittamaan tavallisia asioita, ja vanhat tavalliset sanat ovat ajan saatteessa voimistuneet voimasanoiksi. Sellaiset sanat kuin karhu ja susi ovat nykyään yleisessä käytössä ja esiintyvät usein mm. lastensaduissa. Sen sijaan sana perse, joka ennen saattoi olla esimerkiksi nimen osana, on nykyään voimasana. Alun perin voimasanoihin kuulunut taikausko siitä, että niiden ääneen lausuminen kutsuu niissä kuvattuja asioita lausujansa luokse,on jo aikoja sitten hävinnyt.

Lieneekö nykyisten kirosanojen takana kuitenkin samanlainen mentaliteetti? Eikö saatanasta tai helvetistä ole saanut puhua siksi, etteivät ne kävisi toteen? Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, miksi tietyistä ihmisen ruumiinosista saa puhua tietyillä sanoilla. Tähän sen sijaan on
saattanut vaikuttaa sanan mentaliteetti.

Lapsia ojennetaan, jos he käyttävät voimasanoja. Voimasanoja kuvaillaan rumiksi. Sanahan ei voi olla itsessään ruma, vai voiko? Taannoisen Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen teettämän kyselyn mukaan suomen kielen kaunein sana on äiti. Omasta mielestäni äiti ei ole kovin kaunis sana. Ä, ja i ovat latteita äänteitä ja välissä on hyvin pehmeä konsonantti t. Itse pidän k:n ja r:n tapaisista kovista äänteinä ja siksi esimerkiksi kristus on varsin kaunis sana, vaikka olenkin agnostikko. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi äiti voitti äänestyksen. Sanan mentaliteetti on
hyvin kaunis. Äiti on kaunis ajatus. Itse en pidä kristuksen ajatuksesta, mutta pidän siitä puhtaasti sanana. Myönnän kyllä, etten pidä raiskausta missään määrin kauniina sanana, vaikka siinä onkin minulle mieluisia äänteitä. Taustalla jyllää jälleen sanan mentaliteetti.

Voidaanko samalla tavalla tarkastellen todeta, että jokin sana on aina kaunis? Kuvitellaanpa vaikka lööppilehden etusivu ja teksti "äiti tappoi 2-vuotiaan lapsensa hukuttamalla". Esimerkki on fiktiivinen mutta mahdollinen. Onko äiti edelleen tämän lauseen sisällä kaunis sana, vai vaikuttaako konteksti siten, että sanasta tuleekin ruma? Jos sana nyt onkin ruma, pitäisikö lehden otsikon kuulua "ä**i tappoi 2-vuotiaan lapsensa hukuttamalla". Eikä se tappaminenkaan kovin kaunis sana ole, joten voitaisiinko moderointia viedä vielä hieman pitemmälle ja kirjoittaa "ä**i t*ppoi 2-vuotiaan hukuttamalla". Samaa voisi tietenkin soveltaa hukuttamalla-sanaan jne.

Kun Pasila-sarjassa piipataan sellaiset lausahdukset kuin "voi hyvä Jumala" ja "ai helvetti" ollaan hyvin epäloogisia. Jumala-sana piipataan kontekstin takia, helvetti sen absoluuttisen voiman vuoksi. Eihän jumalaa pidetä yleisesti rumana sanana, mutta kun sitä käytetään huudahduksena, joka voitaisiin korvata esimerkiski sanomalla "voi hyvä helvetti", niin se saattaa vaikuttaa voimasanalta. Edelleenkään ei kuitenkaan ole selvää onko sanalla absoluuttista voimaa vai ei.

Kuten jo edellä mainitsin, myös tietyillä haukkumasanoilla on olevinaan absoluuttista voimaa. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi neekeri ja huora. Neekerin voimasta väännetään hyvinkin usein: toinen osapuoli on vakuuttunut sanan absoluuttisesta voimasta ja toinen puoli on vakuuttunut siitä,ettei sanoilla voi ylipäätään olla absoluuttista voimaa. Neekeri-sanaahan kritisoidaan siksi, että sitä on käytetty alistavana haukkumansanana jo silloin, kun ihmisarvo ei vielä kuulunut orjille.

Huora menee sanana samaan sarjaan jumalan kanssa. Molemmat tarkoittavat periaatteessa jokapäiväisiä asioita: toinen on ammatti, toinen uskonnollinen olento, mutta näitä kumpaakin käytetään haukkumiseen tai voimakkaan tyrmistyksen osoittamiseen. Näiden sanojen absoluuttinen voima on kehittynyt niiden aikaisemmasta käyttökontekstista. Tämähän muistuttaa hyvin paljon sitä, miten neekeri-sanan negatiiviset mielleyhtymät ovat saaneet alkunsa.

Voidaanko sanan vanhaa kontekstia käyttää selittämään sen absoluuttista voimaa? Jos näin on, eikö silloin myös kukkanen ole ruma sana? Onhan jo vanha vitsi sanoa jollekulle "haista kukkanen".

Jos taas pohdimme lausetta "minä vaan rakastan sua niin helvetisti" – ilman sarkasmia tällä kertaa – voidaanko todella sanoa, että kyseisessä lauseessa kiroillaan rumasti?

Sanojen absoluuttinen voima on vanhanaikainen, pinttynyt ihmisten tapa. Näitä tapoja on vaikea muuttaa, mutta omasta mielestäni loogisinta olisi, ettei sanoilla ole voimaa ilman kontekstia. Näin argumentoiden sanojen sensurointi on mielestäni turhaa, silloin kun niiden konteksti ei anna niille loukkaavaa mentaliteettia. Tämä tarkottaisi tulevaisuudessa sitä, että lapsikin saisi sanoa "vittu, kun on upee päivä", ilman että jokainen paikalla oleva vastuullinen aikuinen kääntäisi katsettaan lapsen kasvattaajaan paheksuvasti mulkoillen. Ajatus saattaa kuulostaa hieman absurdilta, mutta ihan rehellisesti nyt, onko se sen kummemmin sanottu kuin "vitsi, kun on upee päivä"?

Nyky-yhteiskunnalla on paljon oppimista kontekstista. Sen ovat viime aikoina osoittaneet muutkin asiat, kuin televisiokanavien sanasensuuri.