Ensimmäinen tehtävä oli vapaa-aiheinen työ joka on nähtävissä täällä. Kuvat on hiukan liian isoja tänne laitettavaksi, niin laitan pelkät linkit kotisivuiltani. Teoksen nimi on Poltettu enkeli ja sen tarkoitus on kritisoida nyky-yhteiskunnan arvoja. Ensimmäisen ennakkotehtävän toinen osa oli kirjoittaa tästä teoksesta ja sen tarkoituksesta. Tätä tekstiä en kuitenkaan kopioinut mihinkään, joten jokainen tehkööt omat päätelmänsä itse teoksesta.
Toinen tehtävä oli valokuva tehtävä, kolme valokuvaa vapaa valintaisella aiheella. Esillepano näytti tältä:
Valokuvat oli määrä kiinnittää a3-kokoiselle paperille, johon kirjoitettiin valokuvasarjan nimi ja järjestys. Itse valokuvat näyttävät tältä:
Iso käsi Oulalle, joka ystävällisesti antoi meikata itsensä :) Sarjan nimi on "Saippuamainosmies hymyilee aina"
Kolmas tehtävä oli a2-kokoinen piirros tai maalaus vapaa valintaisilla välineillä aiheella omakuva 53-vuotiaana. Teos on nähtävillä täällä.Valitettavasti värit hieman kärsivät kuvatessani, kun en noin suurta työtä viitsinyt skannata osissa <:)
No. Nyt sitten vaan istutaan sormet ristissä ensi kuun alkuun saakka.

Kommentit